HUS Kiinteistöt Oy:n pilkkominen olisi onneton ratkaisu

23.9.2024

8.6.2024 16:15:58 EEST | SDP Uusimaa

HUS:n hallitus päätti talouden sopeutustoimien osana selvittää omistamansa HUS Kiinteistöt Oy:n pilkkomisen ja osan HUS Kiinteistöt Oy:n myymisestä markkinoille. Päätös liittyy aikaisemmin tehtyyn päätökseen, jolla HUS:n omaisuutta myymällä voitaisiin tasapainottaa HUS:n taloutta.

HUS Kiinteistöt Oy on HUS-yhtymän 100 prosenttisesti omistama tytäryhtiö. Yhtiö tuottaa HUS:lle rakennuttamis-, kiinteistö-, turva-, asunto- ja projektipalveluita. HUS Kiinteistöt Oy:n erityisosaamista on toimiminen vaativassa sairaalaympäristössä. Yhtiön arvo perustuu nimenomaisesti erityisosaamiseen.

HUS yhtymä toivoo saavansa omaisuuden myynnistä kuluvan vuoden aikana 15 miljoonaa euroa HUS:n talouden paikkaamiseen. Omaisuuden myynti voi olla perusteltu ratkaisu, mutta HUS Kiinteistöt Oy: pilkkominen ja joidenkin osien myynti on pulmallista. Asiaa on selvitelty viime kuukausien ajan konsulttien avulla. Konsulttiselvityksistä käy ilmi, että pilkkomiselle ja osien myynnille ei ole taloudellista perustetta. Mahdollinen osittainen myynti helpottaa HUS-yhtymän taloustilannetta kertaluotoisesti ja todella vähäisesti, sillä toivottu hinta on pieni raha HUS:n talouden kokonaisuudessa. Selvityksistä käy ilmi, että myynnistä ei koidu taloushyötyä, vaan mahdollinen taloushyöty tulee ostajien kanssa tehtävien sopimusten kautta. Toisin sanoen voimme toivoa, että uudet omistajat myisivät palveluita HUS:lle tulevaisuudessa nykyistä edullisemmin. Tämä on toiveajattelua, sillä mikään yksityinen sijoittaja tai toimija ei tee sopimuksia, joissa ei huomioida voittoa ja mahdollisen oston aiheuttamia kustannuksia.

HUS tulee maksamaan näiden elintärkeiden tukipalveluiden myynnistä moninkertaisesti tulevina vuosina.

HUS yhtymän päätös omaisuuden myynnistä talouden tasapainottamiseksi voi olla periaatteessa oikea, sillä kaikki keinot on tarkasteltava HUS:n taloustilanteessa on tarkasteltava. Tilanne on kuitenkin pulmallinen: on erittäin huono signaali myyjältä potentiaalisille ostajille kertoa, että omaisuutta tullaan myymään tietyn ajan sisällä tietyllä hinnalla. Tällä hetkellä markkina ei ole siinä tilanteessa, että hyviä kauppoja voisi syntyä niillä markkinoilla, joille HUS on tarjoamassa omaisuutta. Koska nyt ei ole oikea aika myydä, on ehdottomasti pohdittava, voiko talouden tasapainottamiseen liittyvästä omaisuuden myyntivelvoitteesta sopia tarkemmin ja siirtää myyntiä tuleviin vuosiin.

Vertailussa puhutaan yleisesti muista Suomen sairaalakiinteistöpalveluiden ulkoistuksista. On syytä muistaa, että HUS:n strateginen merkitys on koko Suomen terveydenhuollon kannalta aivan omaa luokkaansa. HUSia ei pidä verrata muihin Suomen yliopistosairaaloihin.

Vaikka HUS:n hallitus päätti HUS Kiinteistöt Oy:n pilkkomisen selvittämisestä, on nähtävissä, että päätös selvittämisestä tulee johtamaan HUS Kiinteistöt Oy:n pilkkomiseen ja osien myymiseen.

HUS:n hallituksen sosialidemokraatit ja Vasemmiston edustaja eivät kannattaneet HUS Kiinteistöt Oy:n pilkkomisen selvitystyön jatkamista. Hallitus äänesti asiasta ja sosialidemokraattien ja Vasemmiston kanta hävisi äänestyksen. 

HUS-yhtymän nimeämät HUS:n hallituksen jäsenet HUS Kiinteistöt Oy:n hallitukseen, Mikko Piirtola (Kok) ja Ulla-Mari Karhu (SDP), oli arvioitu esteelliseksi asian käsittelyssä.

HUS yhtymän hallituksen SDP ryhmän jäsenet
Ulla-Mari Karhu, Pirkko Letto, Markku Sistonen, Ilkka Taipale

Lähde: https://www.sttinfo.fi/tiedote/70333996/hus-kiinteistot-oyn-pilkkominen-olisi-onneton-ratkaisu?publisherId=69819844&lang=fi